#31 The Dark
Jouduin kattomaa kahessa osassa kun ei hyvä luoja sentää, en vaan kyenny keskittymää tähä. En siks, etteikö katseluympäristö ois ollu hyvä, vaan kun ei vaan voi kiinnostaa koko elokuva. Myönnettäköön, että se mytologia mistä kaikki tän elokuvan yliluonnolline kama ammennettii, oli semmosta mitä harvoin näkee. Ja sitten se että Sean Bean [spoiler]ei kuolekkaan[/spoiler].
Tarina siis vaan kertoo siitä kun äiti ja tytär muutta hieman jälkijunassa isän jo hieman kunnostamaan mökkiin jonnekkin päin Irlantia, meren lähelle. Niille sellasille korkeille kallioille. Mutta sitte siellä onkii joku paha henki mikä saa sen tytön hengiltä ja äiti sekoaa ja koittaa pelastaa sen. Pelastaa jo kuolleen tyttönsä.
Ehkä tästä könästä joku saa jotai irti, mutta ite vaa mietin että tää vois jo loppua, ja että miksei tää oo jo loppunu.
#32 Puolin ja toisin
Loppujen lopuks tulee aika harvon katottua kotimaisia elokuva. Tätä kattoessa kyllä muistu mieleen miksi. Tässä ei nimittäin tuntunu liiemmin mitää kunnollista rankaa olevan, tai mitää sellasta mikä pitäs tätä kasassa. Tuntu aika pitkälti vaan sellaselta puolentoista tunnin kasalta kohtauksia, mitkä yleensä jotenkii johtaa toisiinsa. Ja sieltä vaikuttas puuttuvan myös jonkuu verran välistä. Parit hahmot vaihto mielipiteitään toisista hahmoista kohtausten välistä aika radikaalisti.
Sillai tiivistetysti ja suurin piirtein tarina oli kai sellanen että joku koittaa rakentaa tien jonnekki venäjän rajan tietämiin, ja urakoitsija on koittanu ostaa työvoiman venäjältä, ja venäläiset kusettaa suomalaisia ja suomalaiset maksaa potut pottuina. Siinä se kai näin... En kyllä tätäkää viitti suositella, ellei ihan pakko ole jotai kotimaista kattoa. Sekava ja hämmentävä, eikä edes hauskasti. Komedia se myös tuntu yrittävän olla, mutta enpä siitä saanu ku parit hymähdykset irti.
#33 Monsters University
Olihan tää tämmönen ihan kiva esiosa Monsterit Oy elokuvalle. Oisin kyllä itte ottanu ennemmi jatko-osan ku esiosan. Elokuva siis kertoo siitä kun Masi ja Tare kouluttautuu yliopistossa edellisen elokuvan ammattiaan varten. Sillai aika perus jenkki-teini-koulu elokuva, paitsi että Monsterit universumissa tavallisten ihmisten sijaan. Kertoo tarinasta jo kaiken. Nii ja tietysti kun kyseessä on esiosa, Masi ja Tare kohtaa tässä vasta ensimmäistä kertaa, eikä ne tietenkään oo heti alkujaan kaveruksia, koska miksi ne ois? Ihan viihdyttävä raina kyllä.
#34 Video Games: The Movie
Hyvin pitkälle vaan videopeli versio jo aiemmin mainitsemastani Comic-con dokumentista. Kerrataa vaa koko alan historiaa alusta lähtien ja ollaan vähä samalla "mut siis hei tää on ihan oikeesti kiva juttu, eikä pelkästään lapsille!"-linjalla kun Comic-con dokkarissa. Eipä tästä oikeen sen enempää oo sitte sanottavaa. Jos aihe kiinnostaa ni suosittelen ennemmi lukemaa muutamat aiheeseen liittyvät wikipedia artikkelit. Jos ei kiinnosta ni ei tota varmaankaa etes kattois muutenkaa vaikka mitä sanoisin.
#35 Cloudy with a chance of Meatballs
Itseasiassa ihan hauska tietokoneanimaatio. Sijottuu pienee kalastajakylään jossa nuori keksijä saa kehiteltyä laitteen jonka taivaalle nostettuaan pystyy vaikuttamaan säähän, vaihtaen tavallisen sataan vaikkapa lihapulliks. Aikansa kun kylä on kerenny tätä ilakoida, alkaa vehje ylikuormittua ja se pitää tuhota.
Ennakkoo vähä pelkäsin, että kaikki hauska tässä elokuvassa tulis pelkästään siitä kun hahmot (ja varsinkii eläimet) ilmeilis ja käyttäytys oudosti KÖHdreamworksKÖH mut olihan siellä ihan jopa dialogissa itessäänki muutamat ihan pätevät läpät. Ihan hyvä!
Noin, tämmöne vähä lyhyempi mitä normaalisti. Ei miulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti