torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesän animekauden avaus - osa #3

Kolmas köntsä.

OverLord
Yggdrasil on DMMO-RPG. D niin kuin Dive, minkä tarkotus varmaa selitetää sit joskus. Mutta joo, taas näitä mömörpöger animeita missä yhtäkkiä pelistä tuleeki totta, NPC hahmoista tulee oikeita, UI häviää ja kaikki taiat ja kyvyt tehään "tuntemalla ne kehollasi". Tästä kyllä riittää kertomaa kaiken ku sanoo että tää on sellane "nettiroolipeli anime". SAATTAAHAN tässä olla jotai erikoista, mutta en kyllä jaksa seurata sen takia.
Ei jatkoon.

Joukamachi no Dandelion
Slice of life sarja isosta ja vilkkaasta 9 sisaruksen perheestä. Nii ja isä on kuningas ja kaikilla lapsilla on joku erikoiskyky (esim. teleportaatio ja itsensä kopioiminen). Isä on myös määrännyt, että valvontakamerat seuraa näitä lapsia kaikkialla (paitsi kotona ja koulussa) jotta kansa oppis tuntemaa ne, koska jostai näistä lapsista tulee seuraava kuningas. Itseasiassa ihan mukavan olonen, sellasta heikkoo komediaa ja ihan pikkase sellast söpöilyä.
Jatkoon - toistaiseksi.

Monster Musume no Iru Nichijou
Lamia (puoliks ihmine, puoliks käärme) haluaa panna ihmistä, mutta kun laki estää sen. Tästä seuraa sit monenlaisia "hulvattomia, hervottomia ja hassunhauskoja" tilanteita missä mies ja lamia menee esim. rakkaushotelliin koska se on "ainoa paikka lähellä missä ne voi olla kahestaa". Komediaa tän kai pitäs olla, mutta kun ei nää vitsit toimi enää ku on nähny ne täysin samat aikasemminkii. Aika iso osa ajasta keskitytää kyllä siihe, että millä verukkeella tän lamian saa riisumaa vaatteet, koska se on komediaa. Melkei jätin jo ekan jakson kesken.
Ei jatkoon.

Jitsu wa Watashi wa
Kouludraamakomediaa. Poika joka ei osaa valehella tai pitää salaisuuksia, joutuu pitämää ihastuksensa kohteen salaisuuden kun käy ilmi että tää tyttöhän on vampyyri. Muistan joskus ennen muinoin lukeneeni tätä mangaa ehkä jopa n. 3 lukua ennen ku lopetin. Enkä kyllä ala tätä animena kattomaa tämän enempää. Voihan tää ihan OK olla jos tän tyylistä sarjaa kaipaa.
Ei jatkoon.

Himouto! Umaru-chan
Höttö komediaa siitä kun isoveli ja pikkusisko asuu yhessä. Pikkusisko on ulkomaailman nähden kiltti ja kaunis ja hyvä koulussa jne jne mutta kotona ollessa muuttuu itsekkääks, laiskaks ja hemmotelluks otakuks. Ja isoveli ihmettelee. Alkuun tää vaikutti vielä ihan OK:lta, mutta sitte tää vähä lässähti ku loppujaksosta koitettii tehä semmone hellyyttävä. Ois vaa pysytty siinä komediassa ni oisin saattanu ehkä kiinnostua. Tarkistelen kyllä vielä seuraavan jakson.
Jatkoon - toistaiseksi.

Kuusen Madoushi Kouhosei no Kyoukan
Puoleevälii asti jaksoin kattoa. En onnistunu löytämää mitää mielenkiintosta, ja sit sama vitsi toistetaa kolmee kertaa peräjälkee. Näistä naishahmoista on tehty vitun ärsyttäviä. Varsinkii ensimmäisestä oppilaasta, joka törmää päähahmoo ku juoksee nurkan takaa paahtoleipä suussa. Paahtoleipä lentää päähahmon haaroihi, ja siitä olleesta mansikkahillosta jää jälki... joka johtaa siihen, että tyttö syyttää päähahmoa pervoks. Miksi? MIKSI?
Ei vitussa jatkoon.

Gate: Jieitai Kanochi nite, Kaku Tatakaeri
Lyhyesti ihan vaan "Gate". Japaniin ilmestyy yhtäkkiä iso portti josta puskee läpi armeijan verran keskiaikasia sotilaita, lohikäärmeitä ja pienempiä hirviöitä. Nämä tapettua Japani pohtii että pitäsköhän sitä käyä vilkasemassa mitä siellä portin toisessa päässä on. Jakso loppuuki siihe kun isompi joukko Japanin Puolustusvoimista ajaa portista sisää. Ihan kiva sekotelma nykypäivää sekä fantasiaa, vaikka kovasti jäi semmonen fiilinki että nykypäivää ei enää vähä aikaa nähä muuten ku armeijan varustuksessa. Kyllä ainakii minun mielenkiinto heräs.
Jatkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti